Missä säästää rahaa?

Missä pihistän ja missä panostan? 40 kohdan lista.

Minulla on asioita missä haluan säästää tai jopa pihistää, mutta on myös asioita mistä en ole valmis tinkimään. En tingi mistään oman hyvinvointini kustannuksella. Urheilen tavoitteellisesti, joten muun muassa palautumiseen ja laadukkaaseen ravintoon tulee laittaa rahaa. Myös valmennus maksaa. Nämä luettelemani asiat vievätkin jo kivan siivun kuukausittaisesta budjetistani, mutta ne on asioista joista en aio luopua myöskään säästämisen ja sijoittamisen puitteissa.

Asia mistä haluaisin pihistää, on auto ja autolla liikkuminen. Asun kuitenkin pienehkössä kaupungissa ja työmatka on 48kilometriä. Julkinen liikenne on onneton ja yhdistettynä kolme vuorotyöhön mahdoton.

Onneksi on kuitenkin asioita mistä voinkin pihistää, jotta rahaa jää myös säätöönkin. Erittelen säästötapoja kategorioittain. Tässäpä siis MunMassit vinkkilista missä säästää rahaa:

Ruoka

1.Viikon ruokien suunnittelu etukäteen ELI tee ruuat itse!

2. Kauppalistan teko, älä poikkea listasta kaupassa

3. Hyödynnä tarjoukset/Selaa tarjouslehdet

4. Vertaile (kilo) hintoja

5. Anna mahdollisuus myös ”halppis” merkeille

6. Pyri ostamaan viikon ruuat kerralla. Nopeasti oppii kuinka paljon teidän taloudessa kuluu ruokaa viikossa ja mitä kuluu minkäkin verran perus elintarvikkeissa!

7. Herkuttele kerran viikossa

8. Käytä satokauden tuotteita

9. Myöskään pakastevihanneksia ei kannata jättää aina paitsioon

10. Jos herkuttelet maksa se tuplana säästöön. Jos esim. karkkipussi maksaa 3€ siirrä 6€ säästöön. Huomaat pian, että herkuttelukin vähenee samalla huomaamatta!! Fun fact: tämä on meille yksi tapa kerryttää sivussa hääkassaa, mutta harmillisesti herkuttelu on jäänyt vähemmälle tämän takia!!

11. Keitä kahvit kotona

Koti/Asuminen

12. Kilpailuta puhelinliittymä/vakuutukset/sähkösopimukset jne. Tämä on joka vuosittainen homma, ja aina tulee selkeää säästöä, muun muassa kotivakuutus pieneni tänä vuonna yli 100€!

13. Jos asut omakotitalossa niin ota jäteastioiden tyhjennysväli mahdollisimman harvoin

14. Etenkin omakotitaloasujat: kierrätä muovit, metallit, lasit jne..!

15. Sammuta valot huoneesta poistuessa

16. Pese vain täydet koneelliset pyykkiä/tiskejä

17. Osta huonekaluja käytettynä, seuraa esim tori.fi tarjontaa

18. Kokeile myös DIY-huonekaluja. Meillä kotona on mm hyllyjä, meikkipöytä ja tv taso itse tehtynä!

19. Remontin ollessa ajankohtainen kokeile tehdä mahdollisimman paljon itse. Meillä on 90-luvun talo, joka on remontoitu itse kaikilta muilta osin paitsi märkätilat. Ja ei, meistä kumpikaan ei ole käynyt minkäänlaista rakennusalan koulutusta, mutta netistä ja tutuilta löytyy onneksi paljon vinkkejä!

Liikenne

20. Vertaile bensan hintoja

21. Kulje lihasvoimalla kaikki matkat mitkä mahdollisia

22. Laita auto seisontaan, kun et tarvitse sitä. Esim en pysty tällä hetkellä yli 6vk ajamaan autoa, niin se on seisonnassa ja vakuutukset on irtisanottuna, tulee jo selkeää säästöä.

23. Jos mahdollista osta auto ilman luottoa/lainaa. Minulle on aina opetettu, että auto on aina huonoin sijoitus mitä vain voi olla. 😀 Ja olen kyllä tässä niin samaa mieltä, ei sitä kautta tule kyllä yhtään rahaa, kuluu vain.

Ulkonäkö/vaatteet

24. Pysy poissa nettikaupoista

25. Ennen ostopäätöstä mieti ainakin vuorokausi tarvitsetko tuotetta oikeasti

26. Hyödynnä kirpputoreja

27. Hiusten värjäys ja leikkaus kotona. Tämä on asia mihin aloin kiinnittämään huomiota kesällä 2020, minulla saattoi vuodessa mennä helposti 1000€ kampaamoon.

28. Karsi ripsien pidennyksistä/kulmien laminoinneista/ripsien kestotaivutuksista. Näihinkin menee kuukausitasolla helposti 100€.

29. Ostolakko. 2021 on ”älä osta mitään turhaa paskaa”- vuosi.

Muut

30. Hyödynnä kaikki verovähennykset!!

31. Hyödynnä kirjastoa

32. Osta lemmikeille leluja kirpparilta: vanhoja pehmoleluja

33. Automatisoi säästäminen, laita heti palkkapäivänä x€ sijoituksiin/säästötilille

34. Budjetoi arkea

35. Ota selvää mistä ja kuinka paljon rahaa tulee, sekä mihin ja kuinka paljon sitä kuluu.

36. Hyödynnä työsuhde edut/ammattiliiton edut

37. Jos olet opiskelija kysy aina saako paikasta opiskelija-alennusta

38. Pidä huolta hampaista. Hampaiden mennessä huonoon kuntoon laskut voivatkin kasvaa yllättävän suuriksi. Käy siis säännöllisesti suuhygienistillä ja hammaslääkärillä.

39. Pidä huolta kropastasi. Tee kehonhuoltoa, venyttele, liiku! Kun kroppasi voi hyvin, niin se myös pysyy terveempänä eikä sairaanhoitokulujakaan mahdollisesti kartu ainakaan sen vuoksi, ettei itse ole pitänyt omasta kropastaan huolta! Meillä itseasiassa tässäkin on pientä hääkassa kilpailua, joka ilta tulee venytellä/huoltaa kroppaa vähintään 15 minuuttia tai pitää maksaa hääkassaan aina 5€.

40. Hyödynnä lahjoissa DIY-ideoita!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s