Kuinka pienentää ruokahävikkiä?

 Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Tiesitkö, että Suomessa kotitalouksien ruokahävikki on vuosittain arviolta jopa 120 – 160 miljoonaa kiloa, siis 20 – 25 kiloa henkilöä kohden. Ruokahävikin taustalla on yksinkertaisimmillaan se, että tähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita käsitellään usein kuin viimeisen käyttöpäivän tuotteita.

Huomasin Instagramin puolella useamman ihmisten tehneen lessfoodwaste.fi -sivulla testin, jolla pystyi selvittämään oman ruokahävikkiluvun. Ruokahävikki testin kautta kysytään talouteen kuuluvien henkilöiden lukumäärä, kuka taloudessa hoitaa ruokaostokset, ruuan hinnan merkityksestä ostopäätöksiin, kierrättämis-tottumuksista ja näin pois päin!

Minäkin siis päätin osallistua lessfoodwaste.fi sivun ruokahävikkilaskuri testiin ja sain ruokahävikkiluvukseni 2. Suomalaisten keskimääräinen ruokahävikkiluku on 4,6. Meidän taloudessa keskimääräisesti vuodessa ruokahävikkiä syntyy 17,8kg. Rahana tämä vastaa noin 48,5€.

Tästä innostuneena ajattelinkin listat minun vinkit kuinka meidän taloudessa hävikkiä pienennetään! Eli siis rahan arvoisia säästöjä:

-Katso päiväysmerkinnät kaupassa. Huomaa, parasta ennen päiväys ei ole sama kuin viimeinen käyttöpäivä!

-Seuraa myös jääkaapissasi olevien ruokien päiväysmerkintöjä..!

-…Eli siivoa jääkaappisi säännöllisesti.

-Pakasta ruuat, joissa päiväys alkaa lähenemään loppua TAI ne ruuat jos teit paljon kerralla (saat itsellesi helpon pika-aterian joskus vain sulattamalla pakkasesta valmista ruokaa🌶🤪).

-Pakasta myös ruokia, jos olet lähdössä reissuun!

-Muista hyödyntää pakastamiasi ruokia.

-Ennen kauppaan menoa tsekkaa kaapit: mitä oikeasti tarvitsee ostaa TAI mitä ruokaa voisit tehdä jo olemassa olevilla ruokatarpeilla.

-Jos kaapista löytyy hieman nuhjaantuneita hedelmiä, hyödynnä ne smoothieen sekaan. Tai hieman nahistuneet vihannekset esim kasvissosekeittoon!

-Tee sitä sun tätä ruokia ELI yhdistele ruuan tähteitä/kuiva-ainekaapista tms jämiä ja loihdi niistä päivän ateria.

-Hyvä tapa ruokahävikin vähentämiseen on varmaan myös jokaiselle lapsuudesta tuttu sanonta: ”ota lautaselle vain niin paljon kuin jaksat syödä.”

-Viimeisempänä: oletko kuullut *Matsmartista*Matsmartin kautta voit pelastaa ruokaa ja säästää samalla rahaa. Hävikkiruokaa verkossa myyvän *Matsmartin suomalaiset asiakkaat pelastivat yli 1,2 miljoonaa kiloa ruokaa hävikiltä viime vuonna, mikä vastaa 1 889:ää tonnia hiilidioksidipäästöjä. Saman verran CO2-päästöjä syntyisi 1 765:ä edestakaisesta Helsinki—Lontoo-lennosta. 

Tehtäisiinkö vuodesta 2021 ennätysten vuosi ja pelastettaisiin entistäkin enemmän ruokaa hävikiltä?

Jaa kommentteihin sinun parhaimmat vinkit ruokahävikin vähentämiseen!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s