Kylpyhuoneremontti budjetti

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sortter.fi kanssa.

Olen jo aiemmin kirjoittanut niin blogin kuin Instagramin puolella tulevasta kylpyhuoneremontista. Remonttifirmojen kilpailutus on viime kuun aikana käynyt kiivaana ja yksi ylitse muiden löytyikin!

Tarkoituksenamme on siis remontoida kodinhoitohuone ja kylpyhuone. Nämä tilat ovat vielä ainoat alkuperäisessä, 90-luvun kunnossa meillä. Varmaan myös tuolta vuosikymmeneltä on peräisin vaatteiden kuivaushuone kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen yhteydessä – eli siis hukkaneliöitä jonkin verran! Tarkoitus on kaataa seinä kuivaushuoneen ja kylpyhuoneen välistä ja näin ollen laajentaa kylpyhuonetta. Samalla myös saunan koko suurenee. Eli siis kahta seinää tarkoitus siirtää, ja yksi oviaukko muurata umpeen.

Vaikka olemme koko muun talon remontoineet itse alusta loppuun saakka, kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen kohdalla otamme ”avaimet käteen”-periaatteen. Ainut mitä tulemme itse laittamaan on uudet kaapistot kodinhoitohuoneeseen, koska haluamme ensin päästä fiilistelemään uusia tiloja, ennen kuin teemme lopullisen päätöksen kaapistojen suhteen!

Kysyimme tarjouksia kolmelta eri rakennusfirmalta. Oli mielenkiintoista kuulla myös ammattilaisten ideoita, kuinka remontti kannattaisi toteuttaa ja miten he tekisivät tiettyjä asioita. Näistä saikin aina uusia ideoita itselleen hautumaan. Jokainen remonttifirmoista arvioi näin suuren remontin kestoksi 4-6viikkoa.

Itse tarjouksissa firmojen välillä oli valtavia eroja! Halvimmassa tarjouksessa töiden osuus oli 9000€ (sisältäen myös sähkärin ja putkarin). Seuraavaksi halvin tarjous oli 15000€, tämä summa ei kuitenkaan sisältänyt sähkäriä ja putkaria. Kolmannessa ja kalleimmassa kaikkien töiden hinta oli noin 20000€.

Tarjouksista oli helppo kallistua, siihen, joissa töiden hinta oli 9000€. Itse materiaalit tulevat kustantamaan noin 10000€-14000€. Eli koko remontin hinnaksi tulee jotain 19000€-23000€ väliin. Tulevana perjantaina tullaan sopimaan tarkemmin materiaaleista ja remontin hinta tulee tarkentumaan.

Materiaalit on ne missä pystyy pihistämään, mutta minkä verran ja missä olemme valmiita pihistämään? Will see!

Remontissa aiomme käyttää 4000€ käsirahaa per naama eli yhteensä 8000€. Loppu summan tulemme ottamaan remonttilainaa. Ajattelimme hakea alustavasti 15000€ remonttilainaa, viiden-kuuden vuoden maksuajalla. Tällöin kuukausikohtainen maksuerä olisi kohtuullisen kokoinen. Haluan, että asumiseen liittyvät lainat pysyvät maltillisina, noin 400 € luokkaa kuussa. Tällä hetkellä asuntolainani lyhennys on 252€ kuukaudessa, tämän lisäksi kohtuullinen remonttilaina olisi maksimissaan noin 148€ kuukaudessa.

Remonttilainan kilpailutus on parhaillaan käynnissä ja tein vertailua myös Sortter.fi kautta! Sortter.fi on 100% suomalainen lainojen kilpailutuspalvelu. Heidän kautta saa remonttilainan kilpailutettua näppärästi täyttämällä vain hakemuksen, joka ei sido mihinkään. Hakemukseen tulee syöttää omat tiedot, tulot, nykyiset lainat ja mahdolliset kanssahakijan tiedot. Lainatarjoukset sai lähes heti lainahakemuksen lähettämisen jälkeen niin tekstiviestillä, sähköpostiin, kuin Sortterin omiin lainatarjouksiin. Itselläni lainahakemusten täyttäminen on tänä vuonna tullut todella tutuksi, joten kaikki luvut tulevat lähes ulkomuistista, joten itse hakemus oli todella nopea tehdä!

Vaikka olen vannoutunut, etten halua ”turhaa lainaa”, olen todennut, että haluan pientä arjen luksusta ja nyt olen valmis maksamaan siitä. Olemme kolme vuotta haaveilleet tämän vuosikymmenen kylpyhuoneesta ja nyt sen saamme! En malta odottaa.

Ps. Miehen työkaveri vinkkasi, että isosta remontista ollessa kyse kannattaa miettiä, että ajoittaako remontit loppu vuoteen ja kysyisi remonttifirmalta saisiko työosuudesta laskun puoliksi kuluvalle vuodelle ja puoliksi tulevalle vuodelle. Tässä siis ajatus olisi, että saisi maksimoitua kotitalousvähennyksen hyödyn. Onko kellään kokemuksia tästä, onko mitään järkeä ?

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s